Rohkea Organisaatio-kirjan kirjoittaja
Missioni on auttaa yrityksiä menestymään ja työyhteisöjä kukoistamaan sosiaalisesti vastuullisesti vaikuttamalla niiden rohkeuteen ja psykologiseen turvallisuuteen.
Missioni on auttaa yrityksiä menestymään ja työyhteisöjä kukoistamaan sosiaalisesti vastuullisesti vaikuttamalla niiden rohkeuteen ja psykologiseen turvallisuuteen.
Rohkea Organisaatio – turvallinen työyhteisö menestyy-kirjani on suunnattu kaikille johtajuudesta, organisaatioiden toimintakulttuureista, yhteisöllisestä oppimisesta sekä liiketoiminnallisesta menestymisestä kiinnostuneille. Kirja antaa konkreettista apua siihen, miten psykologista turvallisuutta ja rohkeita organisaatioita luodaan. Kulttuuria, jossa jokaista arvostetaan, jossa oppimiselle on tilaa ja rohkeaa kulttuuria eletään todeksi. Kulttuuria, joka mahdollistaa menestymisen nykyisenkaltaisessa, nopeasti muuttuvassa ja kompleksisessa toimintaympäristössä.
Minulla oli ollut suuri palo kirjoittaa kirjoja jo pitkään, mutta suurin este kirjoittamiselle ovat olleet kuitenkin omat uskomukseni. Aloittaminen vei yli kymmenen vuotta, mutta lopulta prosessi käynnistyi ja vuoden kirjoitettuani voin ilolla kertoa, että esikoisteokseni Rohkea Organisaatio – turvallinen työyhteisö menestyy on nyt julkaistu. Ja mikä hauskinta – huomasin nauttivani tutkimisesta ja kirjoittamisesta aivan valtavasti, jopa enemmän kuin alkuun ajattelin.
Mitä tehdä, kun vuorovaikutus työpaikalla heikkenee ja keskustelukulttuuria ei ole? Tunnista keskustelukulttuurin hiipumisen varomerkit ajoissa!
Lue lisääMiltä organisaatiossa näyttää ilman psykologista turvallisuutta? Mikä estää psykologista turvallisuutta kehittymästä organisaatiossa? Lue lisää blogista!
Lue lisää